Hakeminen
Opiskelijat, jotka opiskelevat Vaasassa peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa, voivat hakea VOASilta asuntoa. Asuntoa haetaan täyttämällä ”asuntohakemus” -linkistä löytyvä hakemus. Hakemukset pisteytetään asunnon tarpeen perusteella määräytyvien pistelaskusääntöjen mukaisesti. Pistelaskuun vaikuttavat hakijan:
- nykyisen asunnon etäisyys opiskelupaikasta
- asunnon jonotusaika
- perhehakijoiden kohdalla lasten lukumäärä

VOASin asuntoja voi hakea läpi vuoden. Kesäaika (1.6. – 15.9.) on kuitenkin tarkoitettu uusien opiskelijoiden hakuajaksi. Elokuun alussa opintonsa aloittavien hakuaika päättyy 30.6. Elokuun lopussa tai syyskuun alussa opintonsa aloittavat hakevat asuntoa 31.7. mennessä.

Asunnon löytymisestä ilmoitetaan hakijalle kirjallisesti. Mikäli asuntoa ei heti haettaessa löydy, hakemus jaa jonotuslistalle odottamaan asuntojen vapautumista. Hakemus on voimassa kolme kuukautta sisäänjättöpäivästä ja sen voi uusia aina kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan.

Kaikille asuntoa hakeville aloittaville opiskelijoille pyritään löytämään asunto mahdollisimman pian. Hakijoiden toiveet otetaan huomioon, mutta kaikkia asuntotyyppejä ei aina ole tarjolla. Kesän ja syksyn ruuhka-aikojen jälkeen ensiasunnon saaneet voivat hakea VOASilta vapautuvia asuntoja ja vähitellen jokaiselle löytyy toiveiden mukainen koti opiskeluajaksi.

EI-OPISKELIJAT
Muut kuin opiskelijat voivat hakea keskustan ulkopuolella olevien kohteiden asuntoja, jos asuntoa hakevia opiskelijoita ei ole jonossa.
Ei-opiskelijoiden on toimitettava palkkatodistus Voasille asunnon hakemisen yhteydessä. Myös hakijan luottotiedot tarkistetaan ennen asunnon myöntämistä. Lisätietoa ei-opiskelijoiden asunnonhausta saat
Voas:n asuntotoimistosta : asuntotoimisto@voas.fi tai puh.(06)327 6530.
 

Asunnon vaihto
VOASin asukas voi vaihtaa asuntoa vaivattomasti esimerkiksi pienemmästä suurempaan tai alueelta toiselle. Asunnon vaihdot käsitellään yleensä muulloin kuin kesän ja syksyn ruuhka-aikoina.